Joensuun Tilkkukillan Soittolista-näyttely tuo Taitokorttelin Galleria Mustoseen tilkkutaidetta, jossa musiikki ja käsityö kohtaavat ainutlaatuisella tavalla. Näyttelyssä on esillä 13 eri tekijän valmistamaa tilkkutyötä, jotka ovat saaneet inspiraationsa lauluista. Teoksista voi tunnistaa niin kansanlauluja, ikivihreitä iskelmiä kuin uudempaakin musiikkia.
Näyttelyn teokset on ommeltu vuonna 2024 osaksi kiertävää Matkalaukku-näyttelyä, joka on vieraillut eri puolilla Suomea. Vapaa ja taiteellinen tilkkuilutekniikka antaa tekijöille mahdollisuuden tulkita musiikkia omalla persoonallisella tavallaan.
Seinätekstiilien lisäksi Mustosen talon käytävän vitriineissä on esillä monenlaisia tilkuista valmistettuja töitä. Vuoden 2026 käsityötekniikka, tilkkuilu, näkyy ja lähes kuuluukin näyttelyssä, jossa tutut sävelet heräävät eloon kankaiden, värien ja muotojen kautta.
Soittolista-näyttely on avoinna Taitokorttelin Galleria Mustosessa 1.7.–29.8.2026. Lisäksi Joensuun Tilkkukillan Tilkkutöitä vuosien varrelta -näyttely on esillä Taitokorttelin piha-aitassa 29.8.2026 saakka.
Tervetuloa tutustumaan tilkkutaiteeseen ja löytämään omat suosikkikappaleesi uudessa muodossa!
Liittymällä jäseneksi saat heti Taitokeskuksien ja Taitobussin neuvojien palvelut, kurssit sekä materiaalit käyttöösi jäsenhintaan!