Taitokorttelissa kesäkuussa: Joe Vintage 2022 on kellohelmoja ja harrasteautoja

10.03.2022

 

Taito Pohjois-Karjala ry valmistelee parhaillaan uutta kesätapahtumaa Taitokortteliin kaupungin keskustaan. Joe Vintage 2022 -nimellä kulkeva, kaikille avoin ilmaistapahtuma toteutuu nimensä mukaisesti vintage-hengessä: 40–50 -luvun meiningissä kortteli täyttyy kellohelmoista ja viehättävästä tunnelmasta vanhoine autoineen. Kaikille avoin ja ilmainen tapahtuma järjestetään lauantaina 11. kesäkuuta 2022 klo 10–16. 

Taitokorttelin sisäpihalla myyntipaikan saavat kellomekkojen ja -hameiden sekä muiden vintage-asusteiden myyjät, teemaan sopivien käsitöiden ja tuotteiden kuten käsilaukkujen tekijät sekä retroesineiden myyjät. Sisäpihan aittaan varustetaan kuvauspaikka, jossa itsensä ja vaikkapa perheensä voi ikuistaa vintage-henkiseen valokuvaan. Pienissä non stop -työpajoissa ja teemaan liittyvässä näyttelyssä lapset pääsevät näkemään ja kokeilemaan, millaisia käsitöitä omat isovanhemmat ovat aikoinaan 50-luvulla koulussa tehneet. 

- Pin up on taiteen muoto, jonka ympärillä on kokonainen kulttuuri kuvineen ja tietynlaisine pukeutumistyyleineen. Vanhojen autojen harrastaminen ei ole pelkkää ajamista. Se on suunnittelua, rakentamista ja entisöintiä. Molemmat harrastukset ovat paljon enemmän; ne ovat monelle läpi elämän jatkuva innostuksen lähde ja elämäntapa, sanoo Taito Pohjois-Karjala ry:n toiminnanjohtaja Tuija Tekin

- Joe Vintage -tapahtuma Taitokorttelissa kertoo tästä kaikesta ja osallistaa niin harrastajia kuin asiasta kiinnostuneita. Uusi tapahtuma tuo Pohjois-Karjalaan ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua menneiden päivien elämäntyyliin ja kädentaitoihin sekä innostua itsekin, kokoaa Tuija Tekin ajatuksia Joe Vintage -tapahtumasta.  

Kuvassa Pin Up Siskot ry:n jäsen Kitty M (kuva: Asko J Pesonen)

 

VALTAKUNNALLINEN PIN UP SISKO -KILPAILU KÄYDÄÄN KORTTELIN LAVALLA 

Osajärjestäjänä tapahtumassa on mukana marraskuussa perustettu Pin Up Siskot ry. Yhdistys järjestää Pin Up Sisko -kilpailun Taitokorttelin lavalla osana tapahtumapäivää. Lavalla tullaan näkemään upeita kilpailijattaria, jotka saapuvat Joensuuhun esikarsintojen kautta, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Hanne Kytökangas

- Tälle kansallisen tason pin up- mallikilpailulle ryhdyttiin etsimään kotipesää jo viime vuoden puolella. Kuultuamme Joe Vintage -tapahtumasta jäädytimme muiden tapahtumien kanssa käynnissä olevat neuvottelut siihen paikkaan. Emme olleet osanneet edes unelmoida, että sopiva tapahtuma löytyisi yhdistyksen kotikaupungista! 

- Vuoden Pin Up Sisko on valoisa, luonnollinen, avoin, huomaavainen, itsensä kauniisti ja suoraselkäisesti kantava nainen. Pin up on hänelle voimavara, ilo ja tapa ilmentää naiseutta. Hän edustaa vintagehenkistä pin up -kulttuuria aidosti ja luontevasti, Kytökangas kertoo kilpailukriteereistä.  

Pin Up Siskot ry:n puheenjohtaja Hanne Kytökangas (kuva: Asko J Pesonen)

 

Pin Up Siskot Ry on uusi tulokas suomalaisessa pin up-, fiftari- ja vintage-harrastajien kentässä. Vaikka yhdistyksen kotisatama sijaitseekin Pohjois-Karjalassa, on sillä runsaasti jäseniä ympäri maata. Yhdistys nimeää tehtäväkseen ylläpitää ja kehittää pin up -kuttuuria, tarjota jäsenilleen laadukkaita tapahtumia, toimia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa ja ennen kaikkea tarjota vahvan sisarellisen yhteisön pin upin harrastajille. 

- Tiesittekö, että Joensuun seudun kansalaisopiston suojissa toimii tiettävästi Suomen - ja koko maailman - ainoa Pin Up Akatemia? On siis oikein ja luonnollista, että seuraava Pin Up Sisko kruunataan juuri Joensuussa. Uskallan lisäksi väittää, että tällaista jenkkiauto- ja vintageharrastajat kokoavaa tapahtumaa on seudulla odotettu hartaasti, Hanne Kytökangas sanoo. 

VANHOJA AUTOJA JA AUTOHARRASTAMISEN KÄSITYÖTÄ 

Osajärjestäjänä tapahtumassa on mukana myös Hot Rodders Polvijärvi ry. Se tuo alueelle nähtäväksi yhdistyksensä jäsenten vanhoja autoja. Parhaillaan selvitetään, voisiko osaksi tapahtumaa järjestää ilmaisen harrasteajoneuvonäyttelyn sekä harrasteautoparkin Joensuun ydinkeskustan tuntumaan. 

- Kun kuulimme uutta Vintage-tapahtumaa suunniteltavan Joensuuhun, olimme innoissamme heti mukana ajatuksessa tuoda harrasteajoneuvoja esille ja esitellä samalla toimintaamme. Joensuun keskustan alueella ja lähes kiinni Taitokorttelissa sijaitsevat matkustajasataman puistoalueet soveltuisivat tuohon harrasteajoneuvojen esittelyyn erinomaisesti, yhdistyksen puheenjohtaja Mika Rieppo pohtii. 

Hot Rodders Polvijärvi ry:n jäseniä ja kalustoa (kuva: Jyri Keronen)

 

Hot Rodders Polvijärvi ry:n toiminta pyörii vahvasti harrasteajoneuvojen ympärillä. Jäsenet mm. kiertelevät kesäisin harrasteajoneuvotapahtumissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. 

- Vintagekulttuuri  pin uppeineen sekä harrasteajoneuvoineen on vahvassa nosteessa. Sen osoittaa myös mm. Pieksämäen Pieksäjärven rantapuistossa pidettävän yksipäiväisen koko perheen tapahtuman Big Wheelsin harrasteajoneuvo- ja yleisömäärien jatkuva kasvu. Ennen koronaa siellä oli yli 1500 harrasteajoneuvoa ja 18 000 hengen yleisö yhden päivän aikana. Joensuussa ei vastaavaa tapahtumaa ole ollutkaan – mahtavaa että nyt sen kaltainen tulee, Mika Rieppo intoilee. 

Autojen entisöinti ja kunnostaminen on pitkälti käsityötä sekin, ja niinpä tapahtumassa on mukana yrittäjä, joka työkseen tekee mm. juuri verhoiluja entisöitäviin kulkupeleihin. Kortteliin on alustavan suunnitelman mukaan tulossa myös vanhoja mopedeja. 

KOKO KAUPUNKI MUKAAN TUNNELMAAN 

Joe Vintage -tapahtumasta on tarkoitus kasvattaa ja kehittää jokavuotinen perinne osaksi kesä- ja lomakauden alkua. Tapahtuman avulla Taitokortteli haluaa osaltaan houkutella alkukesän matkailijavirtoja Joensuun seudulle. 

- Mahtavaa, että saamme korttelin täyteen hurmaavaa menneen ajan tunnelmaa! Toivottavasti koko kaupunki innostuu silloin tästä teemasta, sanoo markkinointi- ja kulttuurituottaja Sarah Laukkanen tapahtuman järjestävästä Taito Pohjois-Karjala ry:stä. 

Joe Vintage 2022 –tapahtuman tunnelman täydentää päivän live-esiintyjäksi kiinnitetty Pate Friman & Orient Express

Pate Friman & Orient Express (kuva: Kari Muona)

Oletko jo Taito-jäsen?

Liittymällä jäseneksi saat heti Taitokeskuksien ja Taitobussin neuvojien palvelut, kurssit sekä materiaalit käyttöösi jäsenhintaan!

Tilaa uutiskirjeemme!

Ostoskoriin 0